Kuninkaallinen lahja mehiläisten kuningattarelta
Mehiläishoidon harjoittaminen on yksi pitkäaikaisimmista käytännöistä Etiopian maatalousyhteisöissä; se vaikuttaa yhtä vanhalta kuin itse maan historia. Maassa arvioidaan yli miljoonan kotitalouden pitävän mehiläisiä.
Vuosittainen hunajatuotanto on arviolta noin 45 000 tonnia, mikä tekee Etiopian suurimmaksi hunajantuottajaksi Afrikassa kuuluessaan myös maailman kymmenen suurimman tuottajamaan joukkoon.
Maassa tuotetut hunajatyypit
Etiopian monimuotoisuus mahdollistaa monipuolisen eliömaailman. Tämän seurauksena hyvin erilaiset hunajat valmistetaan eri puolilla maata.
Jotkut hunajat tunnetaan myös kasvitieteellisten alkuperien lisäksi niiden tuotantopaikkojen ainutlaatuisten historian ja maantieteellisten sijaintien perusteella. |
Hunajan tuotanto
Etiopiassa hunajakasvustot perustuvat pääasiassa perinteiseen mehiläishoidon menetelmästä, joka suurimmilta osin pohjautuu niiden elinympäristön luonnollisiin oloihin. Yleisesti kaksi hallitsevaa mehiläishoidon menetelmää (takapiha ja metsä) sijaitsevat maaseudulla ja suurin osa hunajasta saadaan metsistä. Metsämehiläishoidossa mehiläistenhoitajat ripustavat pesät luonnontilaisten metsien puihin, joissa ihmisten vaikutukset ovat erittäin pienet. Tällainen käytäntö on hyvin yleinen maan kaakkois-, etelä-, lounas- ja länsiosissa.
Sekä hunajamme, että pakkausmateriaalimme täyttävät kansainväliset ISO 9001 – laatustandardit. Valikoimassamme on punertavaa, vaaleaa ja kullan väristä hunajaa. Väri riippuu siitä, onko hunaja tuotettu vuoristossa, metsässä vai tasangolla kasvavista kukista. |
|
|
|
|
|







